Toimintasuunnitelma 2023

Johdanto ja toiminnan tarkoitus

Ulvilan perussuomalaiset ry. on Perussuomalaiset rp. alaisuudessa toimiva paikallisyhdistys. Yhdistys on puolueen jäsenenä olevan Satakunnan PS piirijärjestönä toimivan piiriyhdistyksen jäsen, jonka toimialueeseen kuuluu yhdistyksen toimialue.

 

Tiivistys yhdistyksen strategia

Tulevana vuonna 2023 jatkamme toimintaamme kristillis sosiaaliselta arvopohjalta ja pyrimme parhaamme mukaan ajamaan perinteisiä Suomalaisia arvoja. Jatkamme Ulvilalaisten etuun perustuvaa politiikkaamme.

 

Tärkeimmät toiminnan kehittämisen painopisteet

  1. Äänestäjien etujen ajaminen parhaan taitomme mukaan.
  2. Yhdistyksen toiminnan kehittäminen edelleen.
  3. Alkuvuonna on eduskuntavaalit, niihin panostamme saadaksemme puolueelle parhaan mahdollisen tuloksen. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin Ulvilan PS on ehdottanut 2 ehdokasta, Tero Järvelää ja Minna Koivusta. Ulvilan PS osallistuvat kukin haluamansa ehdokkaan tukemiseen ja tapahtumiin. Aloitamme hyvissä ajoin vaalityön tulevia 2027 eduskuntavaaleja silmällä pitäen.
  4. Seurakuntavaaleissa 2022( aloittaa 2023 ) listasimme; Perus Kansan Kirkko valitsijayhdistyksen ehdokkaiksi Juha Hartilan ja Minna Koivusen.
  5. Järjestämme tapahtumia tarpeen mukaan ja menemme kansan pariin.

 

Muita tärkeitä painopisteitä

  1. Jäsenhankinnan tehostaminen.
  2. Syvennämme yhteistyötä entisestään piirin, muiden paikallisyhdistysten, sekä tarpeen vaatiessa myös muiden puolueiden kanssa. Piirin Kokouksiin osallistuminen tärkeää.
  3. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan, ja pidämme yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset sääntöjen mukaan.

 

Tiedotus

Kokouskutsut lähetetään sähköpostina, whats up ryhmän kautta tai txt. Kokouskutsut lähetetään myös Perussuomalainen lehteen yleisten sääntömääräisten kokousten osalta.

Puolueen oman lehden jakelua lisätään. Ulvilan Perussuomalaisten Facebook-sivuston käyttöä jatketaan.

Ulvilan Perussuomalaisten nettisivuja päivitetään.

Ulvilan Perussuomalaiset RY:n jäsenet ovat Perussuomalaisen puolueen käyntikortteja. Pyritään itse kukin osaltamme luomaan hyvää ja oikeaa kuvaa Perussuomalaisista.

 

12.11.2022 Ulvilassa

 

Ulvilan paikallisyhdistyksen hallitus