Toimintasuunnitelma 2024

JOHDANTO JA TOIMINNAN TARKOITUS

 

Ulvilan perussuomalaiset ry. on Perussuomalaiset rp. alaisuudessa toimiva paikallisyhdistys. Yhdistys on puolueen jäsenenä olevan Satakunnan PS piirijärjestönä toimivan piiriyhdistyksen jäsen, jonka toimialueeseen kuuluu yhdistyksen toimialue.

 

Ulvilan Perussuomalaisia inspiroivat ihmiset ja ajamamme asiat. Sukellamme syvälle politiikkaan, sekä tuomme julki perussuomalaista ajattelua, ratkaisuja ja aatetta eteenpäin joka päivä. Tuomme julki isänmaallisuutta ja korostamme kansallista etua. Pidämme yllä suomalaisuutta, oikeudenmukaista yhteiskuntaa, vähäosaisten auttamista, kansan puolustamista ja suoraa puhetta.

 

TIIVISTYS JA YHDISTYKSEN STRATEGIA

 

Vuonna 2024 jatkamme toimintaamme kristillis sosiaaliselta arvopohjalta ja pyrimme parhaamme mukaan ajamaan perinteisiä Suomalaisia arvoja. Jatkamme Ulvilan asukkaiden etuun perustuvaa politiikkaamme.

 

Tärkeimmät toiminnan painopisteet

 

  1. Äänestäjien etujen ajaminen parhaan taitomme mukaan.
  2. Yhdistyksen toiminnan kehittäminen edelleen.
  3. Järjestämme tapahtumia tarpeen mukaan menemällä kansan pariin.

 

Muita tärkeitä kehittämisen painopisteitä

 

  1. Jäsenhankinnan tehostaminen.
  2. Syvennämme yhteistyötä entisestään Satakunnan piirin, sekä muiden paikallisyhdistysten kanssa. Yhteistyö muiden puolueiden kanssa. Piirin Kokouksiin osallistuminen.
  3. Ulvilan Perussuomalaiset paikallisyhdistys RY hallitus kokoontuu tarpeen mukaan. Pidämme yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset sääntöjen mukaan.

 

STRATEGISET TULEVAT PROJEKTIT 2024-2025

 

  1. Presidentinvaalit 2024: PS asettanut ehdolle Jussi Halla-Ahon. Pyrimme olemaan oman PS presidenttiehdokkaan taustatukena Ulvilassa. Osallistumme Satakunnan tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan.
  2. EU-vaalit 2024. Pyrimme olemaan omien PS EUrovaaliehdokkaiden taustatukena Ulvilassa. Osallistumme Satakunnan tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan.
  3. Kunnallisvaalit/ Aluevaalit 2025 valmistautuminen/ ehdokashankinta

Kunta- ja aluevaalit pidetään samaan aikaan 13.4.2025. Ulvilan PS:n tavoitteena on nostaa valtuutettujen määrää kuntavaaleissa 2025. Alue Vaaleihin osallistutaan ja ehdotetaan Ulvilan omia ehdokkaita.

 

Hallinto

 

Ulvilan Paikallisyhdistyksen PS hallitukseen kuuluu 4 varsinaista jäsentä. sekä 3 varajäsentä.

Ulvilan Valtuustossa Juha Hartila, Tero Järvelä, Minna Koivunen ja Tom Haavisto. Varajäsenet: Antero Ruuhikorpi, Peter Viertonen, Aleksi Grönblom ja Jarmo Eklund.

Ulvilan Hallituksessa Tero Järvelä varajäsen Minna Koivunen.

Valtuustoryhmän luottamustoimet – Ulvilan Perussuomalaiset ry

 

Friitalan Toimistokeskus hallitus jäsen, Juha Tuovinen

 

Keskusvaalilautakunta jäsen, Timo Nordlund

Tarkastuslautakunta jäsen,Merja Pihlajasaari-Mäntylä

Ulvilan Työkeskuksen hallituksen varajäsen, Tero Kuusimäki

Sivistyslautakunnan jäsen, Erja Haiko

Ulvilan Magneetti Talon hallitus jäsen, Harri Hautaniemi

Ulkoinen viestintä

Kokouskutsut lähetetään sähköpostina, whats up ryhmän kautta tai txt. Yleisten sääntömääräisten kokousten osalta kokouskutsut lähetetään myös Perussuomalainen lehteen. Puolueen oman lehden jakelua lisätään. Ulvilan Perussuomalaisten Facebook-sivuston käyttöä jatketaan. Ulvilan Perussuomalaisten nettisivuja päivitetään.

Ulvilan Perussuomalaiset RY:n jäsenet ovat Perussuomalaisen puolueen käyntikortteja. Pyritään itse kukin osaltamme luomaan hyvää ja oikeaa kuvaa Perussuomalaisista.

5.10.2023 Ulvilassa

Ulvilan PS paikallisyhdistyksen hallitus