VALTUUSTOJUHLAN 110 V PUHEENVUORO

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet,

median edustajat, sekä muu paikalla oleva juhlaväki.

 

Tänään, Ulvilan kaupunginvaltuuston 110-vuotisjuhla kokouksessa,

minun on ilo ja kunnia saada edustaa täällä sekä Ulvilan Perussuomalaisena puoluettamme, että myöskin kaupunginvaltuutettuna rakasta kaupunkiamme.

Ulvila on maamme toiseksi vanhin kaupunki ja Satakunnassa kolmanneksi suurin, Porin ja Rauman jälkeen. Voimme siis olla ylpeitä merkittävästä asemastamme satakunnassa ja koko läntisessä Suomessa.Kaupunkimme on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja vain hyvin harva muu kaupunki kykenee tasapäiseen vertailuun.

 

Saamme olla ylpeitä monista saavutuksista, jotka on saatu erityisen hyvällä strategisella suunnittelulla. Kiitos siitä kuuluu monelle virkamiehelle, niin

nykyisille, kuin edellisillekin. Kaupunki ei kykene edistymään ilman toimivaa valtuustoa ja toimivaa ahkeraa virkamies porrasta. Taloutemme on paljon paremmassa kunnossa, kuin monella muulla lähikunnalla. Kaikki johtuu tietenkin valtuuston hyvästä yhteistyöstä ja tarkasta taloudenpidosta. Rahaa käyttöä tulee osata priorisoida.

 

Meidän täytyy pitää huolta koulutus järjestelmästämme, joka on tärkeä vetovoima Ulvilalle. Myös syrjäkylien koulujen säilyminen on ensiarvoisen tärkeää. Jos emme pidä huolta edellä mainituista asioista, muuttoliike lisääntyy isompiin kaupunkeihin kuten Pori, Tampere ja Turku.

 

Perussuomalaiset ovat tulleet poliittiselle kentälle jäädäkseen.

Nousujohteisen kehityksemme on vakiinnuttanut asemansa kausi kaudelta.

Toivomme siis teiltä, muilta puolueilta laajamittaista yhteistyökykyä

Perussuomalaisten kanssa. Meidänkin politiikkamme on tarkan taloudenpidon- ja priorisoinnin keskiössä. Mekään emme halua heittää rahaa sellaisiin hankkeisiin joista ei ole hyötyä pitkällä tähtäimellä.

 

Ulvilassa on juuri kehitetty vakuuttava ja tavoitteellinen kuntastrategia

vuoteen 2030 asti. Myös me Perussuomalaiset kannatamme tätä strategiaa. Haluamme kiittää kaupungin virkamiehiä ja suunnitteluun osallistuneita tahoja.

 

Meillä on meneillään eduskuntavaali vuosi. 2. päivänä huhtikuuta äänestetään maallemme uusi eduskunta, jonka on tehtävä on muodostaa uusi hallitus.

On sanomattakin selvää, että tuo hallitus tulee olemaan kovan

paikan edessä. Maamme on sellaisessa tilanteessa, jossa hyvät

neuvot ovat kalliit.

 

Mutta mitä meidän Ulvilassa olisi hyvä tehdä?

Meidän tulee kaikin keinoin auttaa ulvilalaisia ehdokkaitamme, jotta he pääsevät eduskuntaan. Näin ollen saisimme ajettua eduskunnassa meille kannattavia asioita.

Positiivisen julkikuvan lisäksi, saisimme luotua kuntaan uusia työpaikkoja.

Olkaamme avoimia kaikille eduskuntavaaliin osallistuville

ja tuetaan kaikkia ehdokkaita. Tämä on lopulta kaikkien ulvilalaisten etu.

 

Haluan kiittää Ulvilan kaupunginvaltuustoa ja onnitella lämpimästi.

 

Toivotan omasta ja Ulvilan Perussuomalaisten puolesta hyvää alkanutta tätä vuotta!

 

Kiitos!